In English På svenska tulosta
 

Kunta

 

Kuntapöydässä KVTES-sopimusta koskeva neuvottelutulos 

Pääsopijajärjestöt ja KT pääsivät iltapäivällä 22.11. raamin mukaiseen neuvottelutulokseen KVTES-sopimuksesta. Neuvottelutuloksen hyväksymisen edellytyksenä on, että alakohtaisissa neuvotteluissa saavutetaan iltaan mennessä neuvottelutulokset.    

Sopimus sisältäisi kaksi kolmentoista kuukauden jaksoa. Ensimmäinen jakso 1.1.2012 – 31.1.2013 sisältää 1,7 prosentin yleiskorotuksen 1.1.2012 sekä keskitetysti sovitun, tekstikysymyksiin kohdentuvan järjestelyerän, jonka kustannusvaikutus on 0,7 prosenttia. Lisäksi maksetaan 150 euron kertaerä tammikuun 2012 palkanmaksun yhteydessä.

Toisella sopimuskaudella yleiskorotus olisi 1,46 prosenttia 1.2.2013 ja samasta ajasta lukien paikallisesti sovittava järjestelyerä 0,6 prosenttia. Sopimuskausi päättyisi 28.2.2014. 

– Neuvottelutulosta voidaan pitää tyydyttävänä. Paikallisen järjestelyerän perälauta jäi järjestöjen toivomalla tavalla toteutumatta, toteaa JUKOn neuvottelujohtaja Risto Kangas.

Neuvottelutuloksen soveltaminen kunta-alan eri sopimuksiin jatkuu kuluvan päivän iltaan.  

JUKOn hallitus käsittelee neuvottelutulosta huomenna keskiviikkona 23.11. klo 11.30.

 

Pääsopijoilta vastatarjous kuntatyönantajalle

Kuntatyönantajalta saatiin 22.11. sopimuskorotuksia koskeva tarjous, joka oli kuitenkin pääsopijajärjestöjen mielestä riittämätön. Järjestöt jättivät vastatarjouksensa työnantajalle ja osapuolet kokoontuvat iltapäivällä arvioimaan tilannetta. Työnantajan tarjouksessa ongelmana oli mm. palkankorotusten kohdennus yleiskorotukseen ja järjestelyerään.

– Järjestelyerä painottui liikaa työnantajan tarjouksessa. Olemme korostaneet yleiskorotuksen merkitystä. Myöskään perälautaa koskeva määrittely ei tyydytä. Kolmanneksi luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen asemaan liittyvä kirjaus vaati vielä tarkennusta, kertoo JUKOn neuvottelujohtaja Risto Kangas.

Seuraava tapaaminen KT:n kanssa on tänään tiistaina 22.11. klo 14.00. JUKOn hallituksen on määrä käsitellä mahdollista sopimusratkaisua keskiviikkona 23.11. aamupäivällä.

 

Tekstikysymyksissä edettiin, palkankorotuksista ei vielä työnantajan tarjousta


Tekstikysymyksistä päästiin jo varsin kattavaan yhteisymmärrykseen 21.11. myöhään iltaan jatkuneissa kuntaneuvotteluissa. Palkankorotukset ovat edelleen auki.

Työantajan tarjous ei sisältänyt lukuja. Pääsopijajärjestöt ottavat kantaa teksteihin tiistaina aamulla.

– Neuvotteluissa edettiin kohtuullisesti, mutta kokonaisuus jäi vielä auki. Tavoitteena on saada kokonaisuus valmiiksi keskiviikkoon mennessä, toteaa JUKOn neuvottelujohtaja Risto Kangas.

Neuvottelut jatkuvat huomenna tiistaina. Neuvotteluaikaa on varattu koko päivä. JUKOn hallituksen on määrä käsitellä mahdollista sopimusratkaisua keskiviikkona aamupäivällä.

 

Kuntaneuvottelujen tahti tiivistyy, paljon kysymyksiä vielä auki  

 Tekstikysymykset ja kustannuslaskenta olivat 18.11. esillä pääsopijajärjestöjen ja KT:n tapaamisessa. KVTES:n allekirjoituspöytäkirjasta oli käsittelyssä jo varsin pitkälle valmisteltu luonnos. Neuvotteluissa käsiteltiin myös tekstitavoitteiden kustannusvaikutuksia, joista osapuolet ovat osin erimielisiä.

– Neuvotteluissa on jonkin verran edistytty, mutta edelleen on varsin paljon työtä tehtävänä. Erityisesti palkkaustyöryhmän tekstikysymykset ovat osoittautuneet työläiksi, toteaa JUKOn neuvottelujohtaja Risto Kangas. 

 Neuvottelutahti tiivistyy ensi viikon takarajan häämöttäessä. Pääryhmä on koolla maanantaina ja tiistaina. Ryhmissä neuvotellaan myös viikonlopun aikana. JUKOn hallitus on koolla mahdollisen sopimusratkaisun tiimoilta keskiviikkona.

 

Kuntaneuvottelut etenivät, yhteisten tekstitavoitteiden kustannukset esillä keskusteluissa

Kunta-alan pääsopijajärjestöt ja KT jatkoivat 16.11. KVTES:n allekirjoituspöytäkirjan hiomista. Esillä olivat myös pääsopijajärjestöjen yhteisesti esittämät tekstimuutosesitykset ja alustavasti niiden aiheuttamat kustannukset. Tilastoryhmä suorittaa muutosesityksistä tarkennetun kustannuslaskennan.

– Neuvottelut etenevät hyvässä hengessä, toteaa JUKOn neuvottelujohtaja Risto Kangas. 

Nykyisen sopimuksen irtisanomisaikaa päätettiin lyhentää kuudesta viikosta siten, että sopimus voidaan irtisanoa viimeistään 29.11.2011.

Seuraavan kerran pääsopijajärjestöt ja KT tapaavat perjantaina 18.11. 

 

Kuntaneuvottelut jatkuivat, Tehy kieltäytyi tulemasta neuvottelupöytään 

 Kunta-alan pääsopijajärjestöt ja KT jatkoivat 14.11.neuvotteluja raamisopimuksen pohjalta.  Esillä oli erityisesti KVTES:n allekirjoituspöytäkirjan sisältö. Neuvottelut jatkuvat keskiviikkona. 

 Tänään ratkesi myös, ettei Tehy tule neuvotteluihin mukaan. KT ja pääsopijajärjestöt tarjosivat Tehylle sopimusta, jolla Tehy olisi päässyt heti neuvottelupöytään ja jossa olisi sovittu uuden neuvottelu- ja pääsopijajärjestön perustamisesta 31.5.2012 mennessä. Tehy yksin kaatoi sopimusehdotuksen.

 – On valitettavaa, ettei Tehylle kelvannut paikka kunta-alan sopimuspöydissä. Neuvotteluja jatketaan pääsopijajärjestöjen ja KT:n kesken. Tavoitteenamme on saada aikaan neuvottelutulos raamisopimuksen aikataulun mukaisesti, toteaa JUKOn neuvottelujohtaja Risto Kangas. 

 KT ja pääsopijajärjestöt antoivat Tehyn ratkaisusta yhteisen tiedotteen aikaisemmin tänään.

 

Pääsopimus ja sopimustavoitteet käsittelyssä

Pääsopijajärjestöjen puheenjohtajat, KT ja Tehyn puheenjohtaja neuvottelivat jälleen 7.11. kunta-alan pääsopimustilanteesta. Pääsopijat ja KT uudistivat Tehylle tarjouksensa, jonka mukaan Tehy on tervetullut neuvottelijaosapuoleksi samoin edellytyksin kuin kaikki muutkin järjestöt pöydässä ovat eli neuvottelujärjestön kautta.

 Järjestelyn pohjaksi KT on laatinut ehdotuksen yleiseksi velvoiteoikeudelliseksi sopimukseksi, jossa mukana olijat ovat menettelytavoista yhtä mieltä. Järjestöjen on ilmoitettava kantansa ao. sopimukseen viimeistään maanantaina 14.11.Tuolloin myös pääryhmä kokoontuu seuraavan kerran.

 Tänään kunta-alan neuvotteluissa käsiteltiin myös tekstitavoitteita ja allekirjoituspöytäkirjaa.

 – Suurimmat väännöt ovat paikallisen erän suuruudesta ja siihen palkansaajajärjestöjen haluamasta perälaudasta. Perälaudan tarve ja muoto ovat suorassa yhteydessä paikallisen erän suuruuteen, toteaa JUKOn puheenjohtaja Olli Luukkainen.

Neuvottelujärjestelmä esillä kuntaneuvotteluissa

Kunta-alan sopimusneuvottelut jatkuivat 3.11. Neuvotteluissa oli esillä myös kysymys neuvottelujärjestelmää määrittävän pääsopimuksen osapuolista. Pääsopijajärjestöt ja työnantaja tarjosivat Tehylle mahdollisuutta tulla kunta-alan neuvottelupöytään samoin perustein kuin muutkin neuvotteluosapuolet.  

Pääneuvotteluryhmän tapaamisen jälkeen työtä jatkettiin muun muassa neuvottelijoiden KVTES-ryhmässä, jossa luonnosteltiin sopimuksen allekirjoituspöytäkirjan sisältöä.     

Raamisopimuksen soveltamisneuvottelujen takaraja on torstai 24.11. Kunta-alan pääneuvotteluryhmä tapaa seuraavan kerran ensi maanantaina 7.11. 

Palkkauskysymykset ja työryhmien työt esillä

Kunta-alan neuvottelut raamisopimuksen soveltamiseksi jatkuivat 31.10. pääsopijajärjestöjen ja KT Kuntatyönantajien tapaamisella. Esillä olivat sopimuskauden pituus, palkkakorotusten profiili ja ajankohdat sekä korotusten kohdennus yleiskorotuksiin ja järjestelyeriin.

Kokouksessa käsiteltiin palkkaus- ja työaikamääräyksien kehittämistä pohtineitten työryhmien ehdotuksia. Työryhmät ovat työskennelleet nykyisten sopimusten voimassaoloajan eli viime helmikuusta lähtien.

– Neuvotteluja käytiin tunnustelevassa ja rakentavassa hengessä, kertoo Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön JUKOn neuvottelujohtaja Risto Kangas.

Raamisopimuksen soveltamisneuvottelujen takaraja on torstai 24.11. Kunta-alan pääneuvotteluryhmä tapaa seuraavan kerran kuluvan viikon torstaina.

Kunta-alan neuvottelut raamisopimuksen soveltamiseksi käynnistyivät

Kunta-alan neuvottelut käynnistyivät torstaina 20.10. pääsopijajärjestöjen ja KT Kuntatyönantajien tapaamisella. Osapuolet kävivät läpi yleistä neuvottelutilannetta ja viime viikolla sovitun raamisopimuksen soveltamista kuntasektorilla. Tässä vaiheessa ei esitetty vielä täsmennettyjä tavoitteita. 

 – Neuvottelut käynnistyivät hyvässä hengessä. Kuntasektorilla on yhteistä tahtoa saada raamisopimuksen mukainen neuvottelutulos aikaiseksi sovitussa ajassa, kertoo Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön JUKOn neuvottelujohtaja Risto Kangas.

 

Kuntasektorilla neuvotellaan tulevat viikot tiiviisti. Neuvottelujen takaraja on torstai 24.11. Samalla viikolla kokoontuvat kaikkien järjestöjen päättäjät arvioimaan mahdollista neuvottelutulosta.